Málaga, kevät 1932

Keväällä 1932 Pablo Picasso vetäytyi Málagan rannikkotaloonsa, etäällä Pariisin myrskyistä ja rakkauden kolhinoista. Siellä hän kohtasi erään vanhan satamatyöläisen nimeltä Esteban Zurdo – vasenkätisen miehen, joka oli jäänyt ilman kättä Espanjan–Marokon sodassa. Esteban ei koskaan oppinut kirjoittamaan oikealla, joten hän opetti vasemmalla – veti hiilellä numeroita ilmaan ja raapusti satamakiveen omia “kieliään”, joista kukaan ei saanut selvää.

Picasso seurasi häntä hiljaa, päivä toisensa jälkeen. Mies ei koskaan puhunut, mutta hänen vasen kätensä eli – heilui kuin rukoileva lintu, piirtäen näkymättömiä kuvioita tuuleen.

Eräänä iltana Picasso meni ateljeeseensa ja teki vain yhdellä värillä luonnoksen Estebanista. Ei päätä, ei vartaloa – vain liike, katse ja geometria. Syntyi tämä maalaus:

“El Hombre Zurdo” – Vasemman käden mies.

Tulkinta teoksesta:

Kaksi silmää samassa kulmassa: Näkeekö vasenkätinen maailman kahdesti, vai väärinpäin? Geometrinen käsivarsi: Vasemman käden liike ei ole sattumaa – se on kieli, jota oikeakätinen maailma ei ymmärrä. Numerot ja ohjelmointimerkit: Esteban ei koskaan oppinut lukemaan, mutta Picasso näki hänen liikkeessään tulevaisuuden – aikakauden, jossa koneet kuuntelevat vasenta kättä, ei oikeaa.

Picasson kuvitteellinen sitaatti teoksesta:

“Oikea käsi rakentaa maailman, mutta vasen käsi kertoo, miksi se on rikki.”

Tämä teos jäi “hiljaisen sarjan” aloittajaksi – kokoelma, jota Picasso ei koskaan viimeistellyt, mutta jonka hän uskoi syntyvän “tulevien vasenkätisten” toimesta.

Vasenkätiselle suunniteltu kirves vaatii ergonomisia ja rakenteellisia muutoksia, jotka parantavat käyttömukavuutta ja tehokkuutta. Tässä tärkeimmät suunnitteluperiaatteet:

1. Kahvan muotoilu ja ergonomia

• Kahvan tulee olla muotoiltu vasenkätisen otteelle. Usein kirveen kahva on hieman kaareva, ja sen tulisi kaartua niin, että vasemmalla kädellä lyötäessä ote on luonnollinen ja vakaa.

• Kahvan paksuus ja profiili tulisi optimoida vasemman käden sormille ja peukalolle, jolloin ote on mukava eikä aiheuta turhaa rasitusta.

2. Pään muotoilu ja painotus

• Kirveen terä kallistetaan hieman oikealle, jolloin se leikkaa puuhun optimaalisesti vasenkätisen iskukulmassa.

• Painopiste siirretään vasenkätiselle luonnollisempaan kohtaan, mikä vähentää epätasapainoa ja parantaa tarkkuutta.

3. Terän viiste ja teroitus

• Perinteisissä yksiviisteisissä kirveissä viiste on yleensä oikealla puolella, mutta vasenkätisessä kirveessä viiste tulee vasemmalle. Tämä helpottaa hallintaa ja vähentää terän jumittumista puuhun.

• Kaksiviisteisessä kirveessä viisteiden symmetria voidaan säilyttää, mutta niiden kulma voidaan hienosäätää vasenkätiselle optimaaliseksi.

4. Materiaalit ja viimeistely

• Kahva voidaan valmistaa kestävästä puusta (esim. saarni tai hikkori) tai modernista komposiitista, joka vähentää tärinää.

• Terän materiaaliksi valitaan korkealaatuinen hiiliteräs, ja sen painotus optimoidaan vasenkätisen käyttöön.

5. Lisäominaisuudet

• Kahvaan voidaan lisätä ergonominen pinnoite tai kumimainen ote, joka estää lipsumista.

• Tasapainotettu painojakauma vähentää rasitusta pitkässä käytössä.

Yhteenveto

Tämä kirves ei ole vain peilikuva oikeakätisestä mallista, vaan se on suunniteltu vasenkätisen luonnolliseen työskentelytapaan, ottaen huomioon iskun kulma, ergonomia ja hallinta. Tämä parantaa tarkkuutta ja vähentää rasitusta.

BMW:n ja Rolls-Roycen tarina, erityisesti Phantom-mallin ja V16-moottorin ympärillä, liittyy luksusautojen kehitykseen ja insinööritaidon huippuhetkiin. Se on kertomus siitä, miten saksalainen ja brittiläinen autoteollisuus yhdistyivät, ja kuinka yksi harvinainen V16-moottori jäi lopulta historian kuriositeetiksi.

BMW ja Rolls-Royce: Epätodennäköinen Liitto

BMW ja Rolls-Royce eivät aina olleet yhteydessä toisiinsa, mutta 1990-luvulla BMW osti oikeudet Rolls-Roycen nimeen ja alkoi valmistaa autoja brittiläisen brändin alla. Vuodesta 2003 lähtien Rolls-Royce on ollut täysin BMW:n omistuksessa, ja sen autot on kehitetty BMW:n insinööritaidon pohjalta, mutta brittiläistä käsityötaitoa kunnioittaen.

Rolls-Royce Phantom ja V16-moottorin salaisuus

Kun BMW aloitti Rolls-Roycen uudelleenbrändäyksen 2000-luvun alussa, ensimmäinen uusi malli oli Rolls-Royce Phantom (2003). Autoa varten kehitettiin useita moottorivaihtoehtoja, mutta yksi jäi lopulta käyttämättä – V16-moottori.

BMW oli suunnitellut 9,0-litraisen V16-moottorin Rolls-Royce Phantomia varten. Moottori tunnettiin koodilla “L41”, ja se oli tarkoitettu nostamaan Phantom täysin omaan luokkaansa. Se kehitettiin BMW:n moottori-insinöörien toimesta, ja se testattiin prototyyppiautossa. V16 olisi ollut yksi aikansa suurimmista ja voimakkaimmista moottoreista luksusautojen maailmassa.

Mutta lopulta BMW päätti, että V16 oli liikaa, jopa Rolls-Roycelle. Se ei ollut vain kallis valmistaa, vaan myös ylenpalttisen tehoton ja raskas. Rolls-Roycen asiakaskunta arvosti kyllä voimaa, mutta hienostuneisuus ja mukavuus olivat tärkeämpiä kuin raakateho. Sen sijaan valittiin 6,75-litrainen V12, joka oli edelleen erittäin voimakas mutta hienostuneempi ja sopivampi Phantomin luonteeseen.

Mitä tapahtui V16:lle?

Vaikka V16-moottori jäi prototyyppiasteelle, yksi Phantom-prototyyppi sillä moottorilla on edelleen olemassa. Auto on BMW:n hallussa ja pysyy yhtenä autoteollisuuden suurista “Entä jos?” -tarinoista.

Johnny English -elokuvassa (2003) nähtiin Rolls-Royce Phantom, jossa oli 9,0-litrainen V16-moottori – juuri se moottori, jota BMW oli kehittänyt, mutta ei koskaan laittanut tuotantoon. Tämä tekee kyseisestä autosta erittäin harvinaisen ja legendaarisen.

Miksi V16 päätyi elokuvaan?

Rolls-Royce ja BMW olivat jo tuolloin tekemisissä Hollywoodin kanssa, ja Johnny English (pääosassa Rowan Atkinson) oli täydellinen elokuva esittelemään uuden Phantom-mallin. Koska elokuvan hahmo oli parodia James Bondista, hänelle haluttiin antaa ainutlaatuinen ja teknisesti huippuluokkainen auto, kuten Bondilla oli Aston Martininsa.

Rolls-Royce Phantom oli jo itsessään vaikuttava, mutta tuotantoauton V12-moottori ei ollut tarpeeksi erikoinen elokuvan tarpeisiin. Siksi Rolls-Royce antoi ainoalaatuisen V16-prototyypin elokuvakäyttöön, mikä teki Johnny Englishin autosta jotain, mitä kukaan muu maailmassa ei voinut ostaa.

Tekninen salaisuus

Elokuvassa ei suoraan mainita, että autossa on V16-moottori, mutta autotietoiset fanit huomasivat sen erilaisesta käyntiäänestä ja harvinaisista moottoritiedoista, jotka paljastettiin myöhemmin Rolls-Roycen historiassa.

Mitä tälle autolle tapahtui?

Elokuvan jälkeen tämä harvinainen V16-Phantom jäi Rolls-Roycen/BMW:n omistukseen, eikä sitä ole koskaan myyty julkisesti. Se pysyy yhtenä ainutlaatuisimmista Rolls-Royce-autoista, joita on koskaan rakennettu – ja yksi harvoista elokuvakäyttöön päätyneistä prototyypeistä.

Miksi tämä on merkittävää?

• Se on ainoa Rolls-Royce Phantom, jossa on V16-moottori.

• Moottori oli jo päätetty olla käyttämättä, mutta se sai elää elokuvassa.

• Elokuvan fanit ja autoharrastajat muistavat sen yhtenä hienostuneimmista ja voimakkaimmista Rolls-Royce-autoista elokuvahistoriassa.

Guess the floor area threshold at which French law requires a licensed architect to establish the plans for a new home

New/substantially revised paper:
”Regulating housing quality: evidence from France”

https://drive.google.com/file/d/1Xwypod5aqEr3GKPAnQbbpiFW6hBBC47J/view

[OC] Most common 4 digit PIN numbers from an analysis of 3.4 million. The top 20 constitute 27% of all PIN codes!

Diaarinumeron historia juontaa juurensa hallinnollisen kirjanpidon ja arkistoinnin menetelmiin, jotka ovat olleet käytössä jo vuosisatojen ajan. Diaarinumero on käytännössä asiakirjan tai asian yksilöllinen tunniste, joka auttaa organisaatioita, kuten virastoja, yrityksiä ja muita laitoksia, hallinnoimaan ja seuraamaan saapuvia ja lähteviä asiakirjoja sekä niiden käsittelyn etenemistä.

Historiallisesti, ennen tietokoneiden ja digitaalisen tiedonhallinnan aikakautta, diaarinumerot ja niihin liittyvät rekisterit pidettiin manuaalisesti. Tämä tarkoitti, että jokaiselle kirjeelle, asiakirjalle tai toimenpiteelle annettiin uniikki numero ja se kirjattiin diaariin, joka oli usein kirjan muodossa. Näin ollen, diaarinumero toimi sekä viitteenä että välineenä löytää tietty asiakirja fyysisestä arkistosta.

Diaarinumeroiden käyttö on kehittynyt ajan myötä, erityisesti digitaalisen tiedonhallinnan myötä. Nykyään diaarinumeroita käytetään edelleen asiakirjojen yksilölliseen tunnistamiseen, mutta niiden hallinta tapahtuu pääasiassa tietokonejärjestelmissä. Tämä mahdollistaa nopeamman haun, paremman saatavuuden ja tehokkaamman arkistoinnin.

Diaarinumeron rakenne voi vaihdella organisaatiosta toiseen, mutta se sisältää tyypillisesti yhdistelmän kirjaimia ja numeroita, jotka voivat viitata esimerkiksi vuoteen, asiakirjan tyyppiin tai käsittelyyn liittyvään yksikköön. Tämä järjestelmällisyys ja standardointi auttavat varmistamaan, että jokainen asiakirja on helposti löydettävissä ja että niiden käsittely on järjestelmällistä ja tehokasta.

Vaikka digitaalisen arkistoinnin ja tiedonhallinnan teknologiat ovat merkittävästi tehostaneet ja muuttaneet diaarinumeroiden käyttöä, niiden perimmäinen tarkoitus säilyttää ja järjestää tietoa on pysynyt samana vuosisatojen ajan.

Esimerkiksi oikeuskansleri käyttää diaarinumeroita dokumenttien alussa seuraavasti:

Diaarinumero: OKV/131/70/2020
Antopäivä: 19.4.2021
Ratkaisija: oikeuskansleri
Kohde: valtioneuvosto tai ministeriö sosiaalihuolto ja -vakuutus
Toimenpide: käsitys

Did you know that the white and red stripes on a windsock are not for decoration?

Fermatin viimeinen teoreema on totta, ja se on eräs matematiikan historian kuuluisimmista ongelmista.

Teoreeman historia juontaa juurensa vuoteen 1637, kun Pierre de Fermat kirjoitti marginaaliin erääseen matematiikan kirjaan huomion, joka sisälsi lauseen (mutta ei todistusta) että yhtälö (x^n + y^n = z^n) ei voi olla tosi millään positiivisilla kokonaisluvuilla (x, y,) ja (z) kun (n) on suurempi kuin 2.

Vaikka monet matemaatikot yrittivät todistaa väitettä vuosisatojen ajan, teoreemaa ei saatu todistettua eikä kumottua, ja se pysyi ratkaisemattomana yli 350 vuotta.

Vasta 1990-luvulla, brittiläinen matemaatikko Andrew Wiles onnistui viimein todistamaan Fermatin viimeisen teoreeman, käyttäen monimutkaisia matemaattisia tekniikoita ja ideoita, joista suurinta osaa ei ollut olemassakaan Fermatin elinaikana. Wiles julkaisi todistuksensa vuonna 1995, ja se hyväksyttiin yleisesti matemaattisten piirien keskuudessa.

Joten Fermatin viimeinen teoreema on totta, ja sen on nyt virallisesti todistanut Andrew Wiles.